Blogi

Retinoli & ihonhoito – opi kaikki superainesosasta!

Retinoli eli A-vitamiini saa juuri nyt hurjasti huomiota kosmetiikkamarkkinoilla. Eikä lainkaan turhaan, sillä retinolilla on ihonhoidossa tutkittu teho. A-vitamiinivoiteilla on jo pitkään hoidettu lääkärin toimesta muun muassa aknea ja ikääntymisen merkkejä. Retinoli sopii kuitenkin hoidoksi laajaan kirjoon iho-ongelmia, ja se toimii myös ennaltaehkäisynä monessa asiassa.

Mitä retinoli tekee iholle?

Tehokas A-vitamiini toimii ennen kaikkea ihona uudistavana ainesosana. Sen avulla ihon pinnan solut uudistuvat nopeammin, joten iho tuntuu sileämmältä. Retinoli vaikuttaa ihonhoidossa myös kollageeniin ja elastiiniin, joista ihon kimmoisuus ja kiinteys muodostuu. Näiden vaikutusten vuoksi A-vitamiini on tunnettu erityisesti anti-age-ainesosana, jonka vaikutus näkyy ikääntyvällä iholla nopeasti muun muassa juonteiden madaltumisena, tekstuurin tasoittumisena ja jopa pigmenttivaurioiden häivyttymisenä.

Toinen retinolin hyvin tunnettu vaikutus on akneihon ja epäpuhtauksien hoidossa. Ihotautilääkäri voi määrätä aknen hoitoon retinolia joko sisäisesti tai ulkoisesti. Epäpuhtaalla iholla A-vitamiini paitsi hillitsee tukkeumia, myös tasapainottaa ihoa ja talintuotantoa sekä häivyttää esimerkiksi aknearpia.

Lääkevalmisteissa käytetty A-vitamiinin muoto on (iso)tretinoiini, kun taas kosmetiikassa käytetään yleisimmin retinolia, retinyylipalmitaattia tai muuta, iholle tretinoiinia hellävaraisempaa johdannaista. Retinoli on kosmetiikassa aina synteettisesti valmistettu. A-vitamiinia löytyy kuitenkin luonnostaan monista kasviperäisistä uutteista, kuten ruusunmarjaöljystä.

Kenelle retinoli sopii?

Vaikka A-vitamiiniseerumeita ja -voiteita markkinoidaan useimmiten ikääntyneelle tai epäpuhtaalle iholle, ne sopivat tosiasiassa myös monen muun ihonhoitoon. Retinolituotteita käyttääkseen ei tarvitse olla isoja tai näkyviä ongelmia, vaan ne voi ottaa osaksi ennaltaehkäisevää ihonhoitoa jo varhain. Kun keskitytään ennaltaehkäisevään hoitoon, voidaan valikoida käyttöön miedompi tuote joka sisältää mahdollisesti myös muita aktiiviaineita kuten peptidejä.

Retinolin sivuvaikutukset iholla

Koska retinoli on voimakkaasti uudistava ainesosa, voi se aiheuttaa iholla etenkin käytön aluksi hilseilyä, punoitusta tai kuivuuden tunnetta. Lääkevoiteiden tretinoiini on voimakkain retinolin muoto, jolloin voidetta tulee käyttää määrällisesti hyvin pieni määrä kerrallaan. Sama pätee myös kosmetiikkatuotteiden retinoliin – määrää ja käytön tiheyttä säätelemällä sivuvaikutukset voidaan minimoida täysin. Käyttöohjeet retinolituotteisiin löydät artikkelin lopusta.

Myös retinolin muoto vaikuttaa ihoreaktioon huomattavasti. Mitä kauempana A-vitamiinijohdannainen on itse retinolista, sitä hellävaraisempi on vaikutus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että miedompi johdannainen olisi yhtään sen tehottomampi vaan joskus jopa päinvastoin.

Entä jos retinoli ei sovi iholle?

Erityisesti herkkä- ja kuivaihoiset saattavat karttaa retinolituotteita niiden ihoa aktivoivan vaikutuksen vuoksi. Mikäli tuntuu siltä, että A-vitamiini ei sovi iholle lainkaan, voit kokeilla seuraavia keinoja:

  1. Vaihda retinolin muoto mahdollisimman hellävaraiseen johdannaiseen tai alhaiseen pitoisuuteen. Monen iho sietää erittäin hyvin voiteita, joissa A-vitamiini tai sen johdannainen on vain yksi ainesosa muiden joukossa.
  2. Vaihda retinoli ruusunmarjaöljyyn. Ruusunmarjaöljy sisältää luontaisesti A-vitamiinia, mutta ei ärsytä ihoa. Lisäksi saat kasviöljyn ravitsevat ja suojaavat ominaisuudet, jotka sopivat kaikille ihotyypeille rasvoittuvasta erittäin kuivaan ja herkkään.
  3. Hyödynnä muita ainesosia, joilla on samankaltaisia vaikutuksia. Tällaisia ovat muun muassa kirkastava niasiiniamidi, anti-age-vaikutteiset peptidit ja tekstuuria tasoittavat, hellävaraisesti kuorivat PHA-hapot. Retinoli ei ole välttämätön eikä ainut tehoaine kosmetiikassa!

Näin käytät retinolia ihonhoidossa

  1. Aloita A-vitamiinituotteiden käyttö maltillisista pitoisuuksista, jotta iho saa aikaa tottua vaikutuksiin. Retinoliseerumin käyttö kannattaa aloittaa esimerkiksi joka toinen tai kolmas päivä ja lisätä käyttökertoja viikkojen kuluessa. Jos iho ärtyy, lopeta käyttö hetkeksi ja kokeile myöhemmin uudelleen.
  2. Muista annostelun vaikutus. Etenkin A-vitamiiniseerumia tarvitaan iholle hyvin pieni määrä. Optimaalinen määrä on sellainen, joka imeytyy puhtaalle iholle täysin eikä jätä jälkeensä juurikaan ihotuntumaa. Tätä runsaampi annostelu saattaa pahentaa ihoreaktiota eikä hyödytä ihoa yhtään sen enempää.
  3. Käytä aina aurinkosuojaa. Aurinkosuoja ennaltaehkäisee UV-säteilyn vaikutuksia iholla, kuten juonteita, kuivuutta ja pigmenttimuutoksia – juuri niitä asioita, joita A-vitamiinilla usein yritetään korjata. Käytä retinolituotetta aina iltaisin, jotta mahdollisesti ärtynyt iho ei altistu UV-säteilylle heti.
  4. Harkitse tarkkaan, tarvitsetko muita aktiiveja ihonhoitoon retinolin lisäksi. Vaarana liiallisella kuorintojen tai C-vitamiinin käytöllä voi olla yhdessä A-vitamiinin kanssa ihon suojakerrosta horjuttava vaikutus. Varminta on ajoittaa esimerkiksi C-vitamiinin käyttö aamuun, jos retinolituote kuuluu iltarutiiniisi.

Ihanat A-vitamiinituotteet – kokeile näitä!

BTB13 Medical Vitamin A 0,5% on tehokas retinolivoide, joka auttaa silottamaan juonteita ja tasoittamaan ihonsävyä. Myös epäpuhtaalle iholle sopiva hoitovoide on oiva startti A-vitamiinin käyttöön ihonhoidossa.

Ekopharma Karpalo Vitamin A -kasvovoide on suunnattu erityisesti epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle, joka on taipuvainen hormonaalisiin epäpuhtauksiin tai tukkeumiin. Retinolin lisäksi voide sisältää syväpuhdistavaa taikapähkinää, rauhoittavaa ja epäpuhtauksia torjuvaa sinkkiä sekä punoitusta rauhoittavaa pantenolia ja niasiiniamidia.

BTB13 Pro-Age Vitamin Cream 2 -vitamiinivoide sisältää maltillisen A-vitamiinipitoisuuden lisäksi muita ikääntyvän ihon herkkuja, kuten runsaasti ruusunmarjaöljyä, tehokkaita peptidejä ja ihon suojakerrosta tukevia prebiootteja.

Pure=Beauty Glow Booster Oil -kasvoöljy sopii myös herkimmälle iholle, sillä se ei sisällä suoraan retinolia. Ruusunmarjaöljy on luonnostaan A-vitamiinipitoinen ainesosa, jonka vaikutuksia tukevat lakan- ja mustikansiemenöljyt.

Uutta! Pinnallinen mikroneulaus tukkeutuneelle tai rasvoittuvalle iholle

Lue lisää

Happotuotteet -20% syyskuun ajan

Lue lisää

Tyrni Retinal-A Yövoide tuo A-vitamiinin luonnonkosmetiikkaan

Lue lisää