Blogi

Parhaat kasvohoidot syksyllä

Iho saattaa tuntua syksyä kohti mentäessä kuivalta, karhealta ja ohuelta. Mahdolliset aurinkovauriot ja hellepäivät ovat jättäneet jälkensä, ja alkava syksyn viima vasta kiristeleekin ihoa. Nyt onkin oikea aika varata aika kasvohoitoon, jossa ihon tilanne saadaan kartoitettua ja iho valmisteltua syysilmoihin. Tästä artikkelista löydät kosmetologin suositukset parhaisiin kasvohoitoihin syksyllä.

Syväkosteuttavat hoidot tuovat täyteläisyyttä

Kosteuttavassa kasvohoidossa ei nimestään huolimatta keskitytä pelkästään siihen, miten iholle ladotaan mahdollisimman paljon tuotteita. Yhtä tärkeää on keskittyä siihen, että kosteuttavat tehoaineet todella imeytyvät iholle. Kosmetologilla onkin tähän hyvät valmiudet, sillä hoitolassa on käytössä muun muassa kuluttajatuotteita vahvempia, ihoa pehmentäviä kuorintoja sekä hoitolaitteita, jotka auttavat imeyttämään tuotteet iholle.

Kasvohoidon lopputuloksena on täyteläinen iho, jolta kuivuusjuonteet ovat tasoittuneet ja iho näyttää kirkkaalta. Oikein tehtynä hoidon vaikutus näkyy iholla pitkään, ja kerran kunnolla kosteutettua ihoa on ilo hoitaa myös kotona. Vaikka iho ei tuntuisi erityisen kuivalta ennen hoitoa, saatat yllättyä siitä mitä syväkosteuttava kasvohoito iholle tekee!

Kokeile: BTB13 Intense Hydration -kasvohoito (60 min) hyödyntää mesoterapiakynää, joka painelee kosteuden iholle tehokkaasti. Erityisesti kosteusköyhälle ja kiristelevälle iholle tarkoitettu hoito on nappivalinta syksyyn, sillä se tekee ihosta hehkuvan ja pitkäkestoisesti kosteutetun.

Kokeile: Jos iho tuntuu enemmän epäpuhtaalta kuin kuivalta, valitse ihon tasapainon palauttava BTB13 Medical Puhdistava kasvohoito (70 min).

Hemmottelu virkistää ennen arjen alkua

Tuliko työhön tai opintoihin paluu jälleen liian nopeasti? Tai onko loma jäänyt väliin koko kesältä? Kun kaipaat rentoutta, stressitasojen laskua ja samalla intensiivistä ihonhoitoa, valitse kokonaisvaltainen hemmotteluhoito. Elämyspaketit vievät mielen hetkeksi pois arjen huolista, sillä niissä käsitellään kasvojen lisäksi esimerkiksi selkää, käsiä tai jalkoja. Hemmotteluhoidot kestävät 75 minuutista aina 120 minuuttiin asti, joten hoidon aikana ehtii vaikkapa nukahtaa!

Vaikka elämyspaketit on koostettu hemmottelumielessä, niissä ei silti unohdeta ihon hyvinvointia. Tehokkaat tuotteet valitaan ihon tarpeiden mukaan ja hoidosta poistuessa iho on upean heleä.

Kokeile: Hillan oma Tyyni on luksushoito (100 min), jossa sensoriset ihoelämykset ja metsäiset tuoksut kuljettavat rentoutuneeseen oloon. Selän kuivaharjaus ja hieronta, antioksidanttinen kasvohoito ja euforisen tunteen viimeistelevä käsihieronta tuntuvat suorastaan minilomalta. Mieli on samaan aikaan energinen ja rauhaisa.

Mikroneulauksesta apu juonteisiin

Syksy on paras aika aloittaa mikroneulauksen sarjahoito, sillä mikroneulaus auttaa häivyttämään iholle kesän aikana ilmestyneitä juonteita ja sameutta. Ihoa tasoittava mikroneulaus aktivoi kollageenintuotantoa, jolloin arki alkaa virkeämmällä ilmeellä. Hillan mikroneulauksissa ei tietenkään unohdeta hemmottelua, vaan moni asiakas nukahtaa myös tämän tehokkaan hoidon aikana.

Kokeile: BTB13 Micro-Meso Therapy -kasvohoito uudistaa ihoa happokuorinnan, tehoampullien ja mikroneulauksen avulla. Erityisen hyvä hoito väsähtäneelle iholle, jolla näkyy jo ikääntymisen merkkejä.

LUE MYÖS:

Ihonhoito uudelle tasolle: antioksidantit ovat avainasemassa

Lue lisää

Kotimainen BTB13 tuo tehon, teknologian ja ekologisuuden samassa paketissa.

Lue lisää

Hillan Black Week – Katso hoito-, tuote- ja lahjakorttitarjoukset!

Lue lisää