Nuoren ihonhoidon ABC
Nuoren iho on yhtä yksilöllinen kuin aikuisenkin. Hormonitoiminnan käynnistyminen kuitenkin tuottaa omat hankaluutensa, sillä se voi saada aikaan epäpuhtauksia vaikka iho samaan aikaan olisi muutoin kuiva tai jopa atooppinen. Haasteita aiheuttaa myös nuoren elämänrytmi, jolloin säännölliselle ihonpuhdistukselle ei välttämättä ole aikaa tai jaksamista – tämä tosin koskee aikuisia yhtä lailla.
Ennen kuin ryntää ihonhoitokaupoille, on syytä kuulla myös nuorta itseään: mitä hän jaksaa tehdä, mitä hän ihonhoidolta haluaa tai millaisista tuoksuista pitää? Lahjakortti ja kosmetologin opastus ovat hyviä vaihtoehtoja, jos nuori ei tiedä tai osaa sanoa, mistä pitäisi.
Tästä artikkelista löydät helpot opit nuoren ihonhoidon aloittamiseen ja ylläpitoon. Jos yksilölliset, kosmetologin antamat tuotesuositukset tuntuvat paremmalta, voit varata ajan kasvohoitoon tästä linkistä.
Kasvojenpuhdistus nuorelle iholle
Hormonitoiminta, hikoilu esimerkiksi liikkuessa ja meikkaaminen vaikuttavat siihen, kuinka tiheää tai voimakasta puhdistusta nuoren iho tarvitsee. Monet nuorille suunnatuista tuotteista ovat koostumukseltaan syväpuhdistavia, mikä ei todennäköisesti ole paras vaihtoehto iholle jolla on kuivuutta tai herkkyyttä. Puhdistamisen on oltava myös helppoa ja nopeaa, jotta rutiineja opetteleva nuori jaksaa toistaa homman päivittäin – myös vaikkapa urheiluharrastuksen päätteeksi ja myöhäisiksi venähtäneinä iltoina.
Kosteuttava puhdistusvaahto on hyvä valinta normaalista rasvoittuvalle iholle. Kun koostumus on mieto, sopii se myös iholle jolla on ajoittaista kuivuutta tai herkkyyttä. Vaahto on myös hellävaraisempi kuin geeli, sillä geeli vaahtoutuu vasta iholla ja näin saattaa rasittaa sen suojakerrosta enemmän. Kokeile: Edullisessa Murumuru Daily Dessert -puhdistusvaahdossa on herkullinen tuoksu, hellävarainen tuntuma ja se poistaa myös meikin.
Jos nuori meikkaa, on tärkeää että meikki puhdistetaan pois joka ilta. Iholle jäävä meikki saattaa lisätä epäpuhtauksia ja ihon oireilua. Vanulapun avulla käytettävä silmämeikinpoistoaine on helppokäyttöinen, jonka jälkeen pesun voi viimeistellä puhdistusvaahdolla. Kokeile: Ekopharma Herukka -silmämeikinpoistoaine sopii hajusteettomana myös herkkäsilmäisille. Sekä vedenkestävän että vesiliukoisen meikin poistava, kaksifaasinen tuote on tehokas, mutta hellävarainen.
Nuoren ihon kosteutus
Nuoren iholle riittää useimmiten kevyt kosteutus kasvoveden ja -voiteen muodossa. Erilaiset suihkeet ja pumppupulloon pakatut tuotteet ovat nopeita käyttää, jolloin ne kulkevat mukana harrastuksissa, koulun liikuntatunneilla ja yökylässä. Tavanomaisesti nuoren iho ei tarvitse seerumia kuin erikoistapauksissa (vaikeat epäpuhtaudet tai kuivuus), mutta kasvoveden valinnassa voi korostaa ”seerumimaisia” ominaisuuksia ja aktiiviaineita.
Kokeile: Epäpuhtaalle iholle tuovat helpostusta esimerkiksi miedosti kuoriva salisyylihappo, talintuotantoa tasapainottava taikapähkinä ja raikas, nopeasti imeytyvä koostumus. Ekopharma Karpalo Clear -kasvovesi sisältää kaikkia näitä herkkuja, eikä se kuivata ihoa.
Kokeile: Ihotyyppi normaalista kuivaan tykkää vahvistavista tuotteista, joissa on esimerkiksi hyaluronihappoa. Ekopharma Vadelma Hyaluron+Prebiotics -kasvosuihke on juuri tällainen. Kosteuttava, mutta kevyt suihke pitää huolta ihon tasapainosta ja on iholla huomaamaton.
Kasvovoide nuorelle iholle
Moni nuori pitää voiteista, jotka eivät tunnu iholla tahmaiselta. Tämän vuoksi kannattaa etsiä kevyitä koostumuksia, jotka imeytyvät nopeasti. Myös tuoksu saattaa olla kynnyskysymys: osa haluaa karkkimaisen herkullisia tuoksuja, kun taas toiset kokevat tuoksut luotaantyöntävinä. Tiedustele nuoren mielipidettä, jotta ei tule hutiostoksia.
Kokeile: Murumuru Fresh Start -kasvovoide on pakattu pumppupulloon, joten se on helppokäyttöinen. Rasvoittuvan ihon talintuotantoa tasapainottava, ihanan kevyt koostumus sisältää muun muassa punoitusta häivyttävää sinkkiä, ihohuokosia supistavaa puna-apilaa ja energisoivan tuoksuista appelsiinivettä.
Kokeile: Ekopharma Vadelma Hydrate 24H -kosteusvoide toimii nimensä mukaisesti aamuin illoin. Pitkäkestoisesti kosteuttava voide ammentaa tehonsa vadelmasta, manteliöljystä, karitevoista ja keramideista. Ravitsevista ainesosista huolimatta voide on kevyen tuntuinen ja siinä on mieto tuoksu.
LUE MYÖS: